Tee omat päätöksesi ja luota itseesi – jätä muiden mieliksi tekeminen historiaan

Ihminen pysyy mielellään tutussa ja helpossa tilanteessa. Niin me itse, kuin läheisemme. Itse asiassa hermostomme, kehomme ja mielemme on ohjelmoitu toimimaan tällä tavalla – se on helppoa, vaivatonta ja turvaa hengissä selviämisen. Järkevää!

Kaikki ohjelmoinnit, mallit toiminnalle päässämme, eivät kuitenkaan ole meitä palvelevia ja ne saattavat joskus jopa estää unelmiemme toteutumisen (usein täysin tiedostamattomalla tasolla – et siis tiedä miksi, mutta jokin asia elämässäsi ei vain tapahdu). Minkä tahansa asian muuttuminen vaatii energiaa – se voi olla esimerkiksi aikaasi tai vaivannäköäsi. Ja tämä taas vaatii elämältäsi tilaa. Tilaa on aina mahdollista vapauttaa, aikaa ja vaivannäköä ohjata toimintaan ja näin eneregia virtaa kuin itsestään unelmaasi kohti. Jos tahdot lukea lisää siitä, miten voit muuttaa ajattelusi, löydät hyvän tekstin tästä!

Jotta muutos tuntuisi houkuttelevalle (myös ensimmäisen kahden viikon jälkeen), on sitä järkevää rakentaa pitkäjänteisyyttä palvelevaksi. Positiivisten tunteiden liittäminen muutokseen on ensisijaisen tärkeää, sillä ihminen pyrkii luonnostaan kohti hyviä tunnetiloja ja tuntee arvon sellaisessa toiminnassa, josta tulee hyvä olo.

Tukeeko vai lyttääkö ympäristösi päätöksiäsi ja tavoitteitasi

Näiden lisäksi merkittävässä roolissa unelmien toteutumisessa on tuki. Tuki joka iloitsee kanssasi onnistuessasi ja pienten takapakkien koittaessa nostaa Sinua takaisin huomaamaan voimasi ja jatkamaan matkaasi entistä vahvempana. Aina oma ympäristö ei todellakaan ole se paras ja kannustavin, eikä se ole sinun syysi! On kuitenkin Sinun vastuullasi rakentaa omat mahdollisuutesi, asettaa terveet rajasi ja se, minkälaista puhetta muilta kuuntelet. On myös sinun valintasi, kenelle kerrot unelmistasi. Valitse viisaasti. SIISPÄ: tee omat päätöksesi ja luota itseesi! Keinoja ja voimaa päätöksentekoon ja itseluottamukseen on lukemattomasti, on kyse vain siitä, milloin tartut niihin.

Allaolevassa videossa herättelen ajatuksiasi siitä, kenelle Sinun kannattaa kertoa muutoksestasi. Jos olet valmis ottamaan ensimmäiset askelet kohti rauhallisempaa arkea, rennompaa kehoa, onnellisempaa mieltä… tai mitä tahansa muuta itsellesi ajankohtaista tavoitetta uudella ja toimivammalla tavalla, voit ladata allaolevasta linkistä ”6 askelta muutokseen” PDF – tiedoston. Tähän maksuttomaan tiedostoon olen koonnut sulle kuusi ensimmäistä askelta ja muutaman erittäin hyvän ja oivalluttavan kysymykse, jotka auttavat sua vauhtiin!

Voit ladata 6 askelta muutokseen – PDF-tiedoston tästä.

Anna itsellesi aikaa ja tee joka päivä jotakin pientä. Se tulee vääjäämättä viemään Sinut pitkälle. Kas kun tässä nykymaailmassa, ilmaisen tiedon ajassa… Jos kehosi, mielesi ja arkesi on tasapainossa, ei ole yksinkertaisesti yhtään mitään, mihin et pystyisi 😎 Jos tahdot aivopestä itsesi uskomaan tähän, olen apunasi! Laita sähköpostia maria@mariakaunismaki.fi.

Palataan taas, terkuin, Maria 🙂