Mitä fysioterapiani on käytännössä?
Vastaanotollani hoidan ja ohjaan aina ihmistä, älyttömän taitavaa ja pitkälle kehittynyttä kokonaisuutta, joka pitää sisällään monimuotoisen ja yksilöllisen mielen, sielun ja toimintamallit.
En edes yritä hävittää kipuasi kuin taikuri konsanaan, se ei johtaisi pitkäkestoisiin tuloksiin. Sen sijaan tutkin sinut tarkkaan. Tutkin erilaisin testein ja mitta-asteikoin toimintaasi ja liikkumiskykyäsi sen mukaan, mitä näemme yhdessä tarpeelliseksi. Haastattelen Sinua ja pohditaan yhdessä asioita, sillä sinä olet oman kehosi paras asiantuntija, eikä se fakta muutu koskaan miksikään. Kokeillaan yhdessä päätettyjä linjauksia kivun selättämiseksi ja/tai toimintakyvyn optimoimiseksi. Seurataan tuloksia ja edetään kehon kertomien viestien mukaisesti. Tullaksesi luokseni sinun ei tarvitse kokea kipua tai kulkea pää kainalossa. Pienikin kolotus tai virheasento jonka olet havainnut, on syy hakeutua luokseni. Toimimalla viisaasti etukäteen, voit ehkäistä monta vaivaa ja säästyä turhilta kustannuksilta ja harmeilta tulevaisuudessa.
Tyypillisen vastaanottokäynnin aikana kartoitetaan aina senhetkinen tilanne ja tuntemukset. Tehdään liikeharjoitteita ja arvioidaan liikkeen laatua. On ensisijaisen tärkeää, että teet harjoitteet oikein ja sopivassa määrin. Toisinaan tilanne saattaa vaatia manuaalista käsittelyä tai muuta vastaavaa kireyksien helpottumiseksi ja liikkeen mahdollistamiseksi ennen harjoitteiden aloittamista. Faskiakäsittelyllä pääsemme vaikuttamaan kehon eri osia yhdistävään kalvoverkostoon. Tämä on tarpeen usein varsinkin pidempään jatkuneen tilanteen kohdalla. Joskus vastaanotolla käydään myös pitkiä keskusteluja siitä, miten aivot ohjelmoidaan oikealle taajuudelle tavoitteen saavuttamiseksi tai miten kipuun voisi suhtautua vaihtoehtoisilla tavoilla.
Vastaanottokäynnin pituus valitaan aina yksilöllisesti asiakkaan tarpeet huomioiden, aika voi vaihdella puolesta tunnista aina noin pariin tuntiin per kerta.
45min 72€
60min 83€
75min 92€
90min 99€
Ensimmäisellä kerralla käyntiin kannattaa varata 90 min.
Alkutapaaminen aina á 95€.
Peruutuksista, jotka tapahtuvat alle 24h ennen sovittua ajankohtaa, veloitetaan 100% palvelun hinnasta. Mikäli sairastut, otathan yhteyttä.